Energiantuotanto

Kuva: http://bit.ly/dwNpVL

Energiantuotannolla tarkoitetaan tapahtumaa, jossa primäärienergiasta luodaan ihmisen tarpeille käyttökelpoista energiaa eli sekundäärienergiaa. Primaarienergiaa ovat esimerkiksi öljy ja auringonvalo, sekundäärienergiaa puolestaan esimerkiksi sähkö, lämpö ja höyry. Fyysiseltä kannalta mietittynä energiantuotanto on siis periaatteessa energian muuttamista muodosta toiseen. Energiantuotantotavat ovat moninaisia ja vaihtelevat käyttötarkoituksen mukaan.

Energiantuotannossa voidaan hyödyntää esimerkiksi tuulta, vettä, auringon säteilyä sekä fissioon perustuvia ydinreaktioita. Tulevaisuuden energiantuotantotapana fuusioreaktio on varsin mielenkiintoinen, mutta käyttökelpoisen, kaupalliseen käyttöön kelpaavan fuusioreaktorin toteutumiseen on ennustettu kuluvan vuosikymmeniä.

Kuva: http://bit.ly/aaWsz9

Energiansaanti on tärkeää kaikille moderneille länsimaisille yhteiskunnille. Esimerkiksi öljyvarat ovat olleet monen aseellisen konfliktin takana. Länsimainen elämäntyyli ja kasvava talous johtaa energiankäytön lisääntymiseen, ellei sitä pyritä nimenomaan säästämään erilaisten toimien avulla. Vuonna 2004 koko ihmiskunta käytti primäärienergiaa 441 triljoonaa joulea ja vuonna 2008 474 triljoonaa joulea, mikä tarkoittaa energiankulutuksen kasvun olevan huomattavaa.